Osa 5: Viimeiset laulut

Matkamme viimeinen päivä varmisti reissullemme arvoisensa päätöksen. Osallistuimme aamusta Siimin luotsaamaan jazz-työpajaan, mikä oli todella antoisa sekä minulle että Eerikille. Myöhemmin iltapäivällä opiskelijat pitivät konsertin koulun salissa ja meille tarjoutui hieno mahdollisuus vain yksinkertaisesti nauttia musiikista – ja voi pojat, miten taidokkaita esityksiä saimme kuulla. Fiilis oli korkealla ja kaikki oli lantion liikkeitä myöten erinomaista (jälkimmäisen lauseen voi matkakumppaninikin allekirjoittaa). Penkissä pysyminen osoittautui kohdallani poikkeuksellisen vaikeaksi, etenkin viimeiset esitykset tunkeutuivat ihoni alle. Rohkenen jopa sanoa nähneeni heissä jotain sellaista, miksi haluan itsekin tulla.

Kuten kliseinen lausahdus kuuluu: Matkailu avartaa. Olen erittäin kiitollinen oppilaitoksellemme tästä mahdollisuudesta. Kiitokset myös matkakumppanilleni ja yhden hengen vertaistukiryhmälleni Eerikille. Kokemus oli silmiä avaava ja kasvattava ja uskon, että siitä on minulle hyötyä tulevaisuudessa ainakin henkisenä pääomana. Tästä on hyvä jatkaa, lupaan tehdä parhaani edistyäkseni opinnoissani ja lupaan ehdottomasti arvostaa opintososiaalisia etujamme – kuten kouluruokailua – entistä enemmän.

Osa 4: Off the record

Tämän päivityksen omistan niille matkapäiviemme hetkille, joina meillä oli mahdollisuus seikkailla Tallinnan kaduilla. Kuljimme ja harhailimme ympäriinsä, minä kamera kädessäni kuin mikäkin turisti, matkaseurani sen sijaan käyttäytyi asiallisemmin. Päädyimme Toompealle ja rohkenimme jopa kurkistaa kiisteltyyn Aleksanteri Nevskin katedraaliin. Samoilla kulmilta sijaitsee myös Suomen suurlähetystön rakennus. Katuja reunustavissa putiikeissa kaupattiin kaikkea meripihkakoruista mauttomiin villamyssyihin ja kalleimpiin, turhamaisimpiin sateenvarjoihin, joita olen kuunaan nähnyt. Muutamien liikkeiden ovilla oli ylläkuvatun tapaisia nukkeja, kenties sisäänheittäjän tai portinvartijan ominaisuudessa.

Matkamme viimeisenä maanantaina söimme illallista katutason alapuolelle rakennetussa, käsitykseni mukaan italialaistaustaisten henkilöiden pyörittämässä pizzeriassa. En muista koskaan syöneeni yhtä hyvää pizzaa – suosittelen kyseistä paikkaa lämpimästi kaikille Tallinnaan eksyville, vaikken nimeä kuollaksenikaan muista.

Osa 3: Koulusta kirkkoon ja konserttilavalle

Loppuviikosta esiinnyimme Otsakoolin väen vanavedessä kolmessa eri tilaisuudessa.Yksi niistä oli Otsakoolin esittelytilaisuus alemman koulutusasteen opiskelijoille. Paikalla oli useita kymmeniä opiskelijoita, jotka saivat kuulla muun muassa saksofonikvartettia, kahdelle akustiselle kitaralle sovitetun Bohemian Rhapsodyn, pesunkestävän rock-kokoonpanon ja suomalaisen tytön laulavan viron kielellä karkeasti arvioiden kolmen tunnin harjoittelun jälkeen. Minun on edelleen vaikea uskoa, että virolaiset bänditoverimme väittivät ääntämystäni hyväksi.

Lauantain esitys vei meidät Tallinnan ulkopuolelle, mikä oli allekirjoittaneelle miellyttävä yllätys. Noin sadan kilometrin päässä Tallinnasta sijaitsee Rakvere-niminen pieni kaupunki, jossa puolestaan sijaitsee Pyhän Kolminaisuuden kirkko, jonne muusikot olivat järjestäneet konsertin. Vanha kivikirkko oli kaunis ja akustiikaltaan miellyttävä, ainoa varjopuoli oli kylmyys. Konsertin alkaessa kello 16 sen penkit olivat täyttyneet kuulijoista. Vaikka myöhäinen syksy tuntui sormenpäissä, vallitseva tunnelma oli lämmin ja sydämellinen.

Osaltamme viimeinen Tallinnan keikka vedettiin paikassa, jonne suurimmat tähdet ja maailmanluokan yhtyeet – kuten Metallica – tulevat konsertoimaan ja jonne muutama vuosi sitten mainittua bändiä saapui kuuntelemaan kahdeksankymmentätuhatta ihmistä. Alue näyttää ilmasta käsin tältä (ohessa myös havainnollistavat selitykset viron kieltä taitaville). Emme kuitenkaan valloittaneet samaa lavaa, vaan pienemmän tilan rakennuksen sisäpuolelta. Se oli nimeltään ”Klaassaal”, vapaasti suomennettuna ”Lasisali”. Paikan päätyseinä oli kauttaaltaan lasia ja sen läpi saattoi pilvettömänä päivänä katsella, kuinka punaisena leimuava aurinko laskeutuu meren taa. Tästä huolellisesti suunnitellusta yksityiskohdasta konsertti oli saanut nimekseen ”Päikeseloojangu kontsert” eli päivän laskun konsertti. Tapahtuma oli myös ajoitettu alkamaan niin, että aurinko laski konsertin aikana. Auringosta emme tosin nähneet vilaustakaan sankan pilviverhon takia. Musiikkiin tuolla vastoinkäymisellä ei kuitenkaan ollut pienintäkään vaikutusta – parhaimpiinsa pukeutuneet opiskelijat astelivat vuoron perään lavalle, soittivat virtuoosimaisen hyvin ja tekivät sitten tilaa seuraaville ylistävien aplodien saattelemana. Kuulimme illan aikana monenlaista: klassista laulua, haitarin soittoa ja bändiversion Faunin iltapäivästä näin muutamia mainitakseni.

Osa 2: Siellä, missä tapahtuu

Heräsimme hyvissä ajoin ja teimme aamupäivällä pienen kaupunkikierroksen omin päin. Kaupunkikuva on omaleimainen, koska Tallinnassa vanha ja uusi arkkitehtuuri elävät hupaisasti rinnakkain.

Itse koulurakennus edusti vanhaa arkkitehtuuria. Se oli sisältä sokkeloinen ja harjoitteluhuoneista kantautui jazzahtavia säveliä. Pohjakerroksessa haisi kummalta. Ohitsemme kulkeneet opiskelijat vaikuttivat kiireisiltä, mutta samalla silmiin pistävän huolitelluilta: Korpimetsän asukkaana luonnehtisin heitä hyvin pukeutuviksi ja arvonsa tuntevan näköisiksi. Tutustuttuamme muutamiin opiskelijoihin (joista kahden kanssa soittaisimme myöhemmin samassa kokoonpanossa) tutustuimme myös koulun vieressä sijaitsevan pubin tarjontaan. Kiitettävän kokoisen ruoka-annoksen saattoi saada kolmella eurolla ja sehän sopi suomalaiselle opiskelijalle.

Illalla pääsimme musiikillisen kattauksen äärelle: Siim opasti meidät kerrostalomaisen betonipytingin sisäpihalla sijaitsevaan, jazzia jokaisella hyvin hyödynnetyllä neliömetrillään henkivään klubiin, joka kantaa nimeä Philly Joe's. Meille tarjoiltiin viiden euron hintaan tiukkaa jazzia. Saimme myös kosketuspintaa siihen, mitä ja miten Tallinnan nimekkäimmässä musiikkikoulussa oikein soitetaan.

Osa 1: Puhelin soi

Lukuvuoden 2015 syksyllä tarjoutui kahdelle KAO:n konservatorion opiskelijalle mahdollisuus vierailla tasokkaassa tallinnalaisessa musiikkikoulussa. Minulla oli kunnia olla toinen heistä. Tutustuimme opiskelutoverini kanssa sikäläisten musiikin opiskelijoiden elämänmenoon kymmenen päivän ajan.

Seikkailu alkoi syysloman jälkeisenä maanantaina. Matkustimme kumpikin tahoillamme Helsinkiin, rautatieasemalta jatkoimme yksissä tuumin satamaan ja lautalle. Onneksemme kaikki sujui saumattomasti: M/S Finlandia lipui tanssimusiikin tahdissa lahden yli Tallinnaan uppoamatta ja niin ikään aikataulun mukaisesti. 

Perillä tapasimme yhteyshenkilömme Siim Aimlan, joka on yksi Georg Otsa Nimeline Tallinna Muusikakoolin opettajista ja siinä sivussa yksi Viron tunnustetuimmista jazz-muusikoista. Tykästyin häneen välittömästi. Hän vei meidät autolla hotellille ja kertoili matkalla tulevista esityksistä ja esiintymistilaisuuksista – vieläpä sujuvasti suomeksi. Hän lupasi viedä meidät autollaan koululle seuraavana päivänä puolen päivän jälkeen.